Minun ikuinen hiusongelma

Osa jo teistä tietääkin, että olen aivan toivoton hiustenlaiton kanssa..

Kun kiharran hiuksiani (silloin kun niissä vielä riitti pituutta) hakkaan itseanä sillä kuumalla raudalla kaulaan, tai epähuomiossani nappaan siitä kuumasta osasta kiinni kahvana -.-' 

Näinkin on siis käynyt...

Mutta siirrytään siihen ikuisuus ongelmaan mistä minun piti avautua:

Töröllä oleviin etuhiuksiin!!! Kuvassa se on yllättävän hillitysti alhaalla (yleensä se on taivasta kohti)

Mutta vaikka kuinka litsaisi niitä, laittaisi lakaa/geeliä, menee noin 1-2 minuutti niin taas ne sojottaa pystyssä (kuvasarja alla), ei kiva ei :C

Eli kertokaahan minulle: MITÄ MEIKÄLÄISEN PITÄISI TEHDÄ, ETTEI TUO ETUTUKKA SOJOTTAISI NOIN!??!

Koska kaupungillakin kun katselen tyttöjen/mimmien/naisten hiuksia kenelläkään muulla ei ole tuollaista kamalaa töröä...

Vai pitäisiköhän meikäläisen vain tyytyä kohtaloonsa ja olla törötukka?

Ja kun aloin hiuksista höpiseen, niin arvatkaas kuinka paljon olen alkanut kaipaamaan meikäläisen "pitkää" tukkaa?

 Voin kertoa, paljon.. Koska tunsin itseni silloin oikeasti naiseksi! 

Veistetäänpä veistä siellä haavassa ja katsellaan pitkätukka kuvia (ja nyyhkitään):

Noh kuvista nyt varmasti näkeekin, että latvani olivat kuivat käppyrät, ohkaiset hiirenhännät (siksi ne alunperin leikkasinkin).. Mutta nyt aika on kullannut muistot ja jättänyt jäljelle vain kaipuun.. Muistan itseni vain pitkätukkaisena naisena..

Haluan taas pitkän tukan!!

Ja kyllä tiedän, kaikki tykkää tästä pituudesta (polkka) meikäläisellä, muttakun itse en viihdy tässä tukassa.. en osaa laittaa sitä mitenkään :C

Niin ja kiitän parastaystävääni siitä, ettei hän yllyttänyt minua (koska sain päähän pistoksen) leikaamaan lyhyttä poikatukkaa tuossa parisen kuukautta sitten.. Silloin pitkän tukan kaipuu tuntuisi ikuisuudelta :D

Parasta lopetella tämä postaus tähän, jotten nyt ala avautuun kaikista meikäläisen tukka ongelmista ja huolista kautta aikojen :D

Eli ei muuta kuin hyvää päivän jatkoa <3

-SEBA-

Ärrinmurrinjupinaa ANGSt ANGST ANGST!!!!!

Otsikko varmaan kertookin jo oleellisen.. Eli taas on hyvä hetki lopettaa lukeminen, jos ei jaksa kattella mun avautumistani.

Varoitus annettu, eli muista nyt luet tätä omalla vastuullasi.

Niin kaikki varmaan tietää, että yhteishaut on nyt käynnissä.. Ja kyllä meikäläinen haki (koska pakko, mut kiinnostus zero) opiskelemaan neljään muotoilualan paikkaan Aaltoon (no chance), johon on kolme ennakkotehtävää.. Ja ensimmäinen pitää maalata joillan HELVETIN VESIVÄREILLÄ! AAARG!
Ja samoin pitää Lahden AMKhon..

Ne vois tunkee ne vesivärit oikeasti jonnekki hyvin syvälle, ja mieluusti vielä poikittain.. Palaa oikeasti käpy totaallisesti niihin... MIKSI HELVETISSÄ MÄ HAIN OPISKELEMAAN!?!?? Ainiin, koska PAKKO... Perkule kun on alle 25- vuotias.. Kaikki hyökkää niskaan jos ei hae..
JA kun meikäläistä ei oikeasti kiinnosta paskan vertaa mikään opiskelu..

Ja olen huomannut, että se on joillekin ihmisille HYVIN vaikea ymmärtää se, etten halua opiskella.. Vittu mitä paskaa suoraan sanoen.. Jos ihminen haluaa tehdä töitä, niin miksi hänen pitää mennä hankkimaan itsellensä jokin helvetin tutkinto ja ammattinimike alaan mikä ei kiinnosta paskaakaan..

Juu eli hain taas alalle mikä kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo paskaa.. mutta kun en osaa oikein mitää muutakaan (meinaten kielet, matikka, fysiikkä, äidinkieli yms lukuaineet).. tai no enpä sitäkään tunnu hallitsevan näiden ennakkotehtävien perusteella kun kyhään niitä... Jospa vaan jättäisi tekemättä koko ennakkotehtävät..

ei tää eläminen "normien" mukaan tunnu olevan mun juttu.. Välillä toivois, et olis joku aivokuollut jonka ei tarvis huolehtia mistää mitä ympärillä tapahtuu..

Jep jep.. olen puhunut, angstannu ja avautunut ugh.

-SEBA-

Tulevaisuuden edessä tiilimuuri

Monilla ihmisillä on unelmia, ja tulevaisuuden haaveita. Toiset lähtevän ns. niitä kohti, toiset jättävät ne vain ajatuksen tasolle.. Ja sitten olen minä (ja todennäköisesti minullekkin löytyy kohtalotovereita), ihminen jolla ei ole unelmia ja tavoitteita tulevaisuuden suhteen. Vaan katson mitä päivä tuo tullessaan, jos se tuo yhtään mitään.

Muut ihmiset eivät ymmärrä meikäläisen tapaa elää, vaan katsovat meikäläistä kuin lehmä uutta aitaa, kun kerron heille: "Minulla ei ole unelmia.".

Ei edes yhtä.. Oikeasti minulla ei ole unelmia.. Enkä tiedä mitä haluan tulevaisuudessa.

Sitä en kiellä ettenkö olisi miettinyt elämisen ns "peruskysymyksiä". 

"Haluaako naimisiin, vai elää yksin?" , "Haluaako lapsia? Kuinka monta? Tyttö vai poika?" , "Auto? Oma talo? Mökki?" jne jne..

   Eli jos minulta kysytään "Haluatko joskus lapsia?", osaan vastata siihen "Kyllä haluan."

Mutta jos en saa lapsia SO WHAT, sitten en saa.. Eli en voi laskea kyseisiä asioita tulevaisuuden haaveiksi, tai suunnitelmiksi.. Koska niillä ei ole merkitystä tuleeko niin tapahtumaan, vai ei..

Ja syy miksi aloin kirjoittelemaan tätä teksitä, on yksinkertaisesti "se aika vuodesta". Eli yhteishaut...

Itselläni on vain lukiopaperit rytyssä takataskussa.. Joten KAIKKIALTA tulee "tähän aikaan vuodesta" kysymyksiä: "Haetko opiskelemaan?" , "Mihin meinaat hakea?". 

Ja kun sanon, etten tiedä, enkä aijo hakea vain hakemisen "ilosta", niin voi luoja mikä p*aska myrsky alkaa..

 Juu, ymmärrän ihmiset yrittävät vain auttaa meikäläistä keksimään mihin haluan kouluttautua.. Mutta luulevatko HE oikeasti ettenkö miettisi asiaa?!? KYLLÄ, minä mietin.. Päivittäin itseasiassa..

Olen tehnyt miljoonaan kertaan erilaisia uravalinta testejä.. Sieltä nyt tulee ehdotuksia mikä minusta ehkä voisi tulla. Tässä nyt tänään äskettäin tekemäni testin tulos (Tämän nettisivun kautta).

Ja voin syvällä rintaäänellä sanoa kaikista noista aloista mitä testi ehdottaa: "Ei kiitos!". Meikäläistä ei kiinosta noista(-kaan) aloista mikään..

Kaikista huvittavinta mitä olen kuullut meikäläiselle sanottavan, kun olen kertonut ettei heidän ehdottamat alat kiinnosta minua on: "Oletko sä masentunut? Kun sua ei tunnu kiinnostavan mikää."

Öööö.... Tietääkseni en ole masentunut, tai sitten mä naamioin sen itseltänikin pirun hyvin.

Noh... Nyt sitten työkkärin ohjaamana mennään uravalintakoulutukseen, joka kestää n. kuukauden. Saapa nähä avautuuko sieltä mulle tie? Vai ollaanko edelleen samassa pisteessä, kuin nyt? En tiedä, ja eipä sitä tiedä kukaan muukaan..

Ainoa, mitä varmaksi tiedän sanoa nyt on, ettei minulla ole tulevaisuuteen asetettuja unelmia ja toiveita.

Eipä nyt muuta tältä erää..

-SEBA-

Nokka kohti tuulta!

Viimeinen viikkoni on ollut sellaista tunne myllerystä, että oksat pois!

Minulla oli erittäin paha olo, mutta kun pääsin miettimään asioita yksin tajusin..
Minulla on ollut viimeisen vuoden ajan paha olla! Koska olin hyvin usein tunsin olevani yksin, vailla läheisyyttä ja huomiota.

Onneksi olen tosiaan päässyt miettimään asioita itseni kanssa ja tajunnut sen.
Ja nyt kun on alkanut miettimään menneitä asioita, on 'ei niin mukavia/miellyttäviä'- asioita noussut mieleen toinen toisensa perään.

Myönnän asiat yleensä hoituu puhumalla, mutta olen vasta oppinut hieman puhumaan asioistani.
Olen enemmänkin ihminen, joka odottaa, että joku tulisi kysymään: "Mikä on hätänä?".
Ja vaikka tokaisisin "ei mitään", sen jonkun pitäisi kysyä uudestaan, että mikä mättää, ja tällöin minä yleensä alan puhumaan, koska silloin tulee olo, että henkilöä OIKEASTI kiinnostaa mikä mieltäni painaa.. Mutta näinhän harvemmin tapahtuu..

Ja kun minulle ns. jätetään mieltäni painavat asiat, alan keräämään niitä.. Koska kukaan ei "ota" niitä minulta pois, kuuntelemalla ja välittämällä. Ja jossain vaiheessa se kuppi menemään nurin ja lähden etsimään huomiota, tai alan vain itkemään jostain pienestä asiasta, niin kuin maailman loppu olisi tulossa..

Mutta paha olo, joka meikäläisellä on.. Se saa NYT luvan lähteä. Vain niin pystyn saamaan takaisin hyvän olon.

 Nyt tajuan, ettei menettäminen välttämättä olekaan niin paha asia, jos siitä syystä on ollut paha olo. Mutta jostain kumman syystä vain pitänyt sitä mukanaan. Koska pelkään menettämistä, joten en tällöin haluaisi sitä tehdä. Mutta nyt on pakko!

Haluan tuntea oloni taas hyväksi!

-SEBA-